PUUTARHAMYYMÄLÄMME ULKOKASVIEN VALIKOIMAN NÄET VERKKOKAUPASTA.

Päärynäpuut

Päärynäpuut; istutus ja hoito-ohjeet

Päärynäpuu on pitkäikäinen ja kasvaa vanhemmiten korkeaksi yksittäispuuksi. Suurin osa lajikkeista on itsepölyttyviä, mm. Flemish Beauty, Pepi ja Yleinen suomalainen päärynä. Päärynä kuitenkin hyötyy huomattavasti ristipölytyksestä, joten vierekkäin kannattaa istuttaa eri lajikkeita. Uutta päärynäpuuta ei pidä istuttaa vanhan, kuolleen päärynä- tai omenapuun paikalle. Juuristoa lahottavat bakteerit erittävät aineita, jotka haittaavat uuden päärynäpuun kasvua.

Kasvupaikka ja -alusta

Päärynä kukkii pari viikkoa aikaisemmin kuin omena. Suojainen kasvupaikka on tärkeä, jotta aikainen kukinta ei viotu kevään yöhalloissa. Aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla kukkasilmuja muodostuu runsaasti ja sadosta kehittyy maukas. Liika kosteus maassa haittaa päärynän kasvua ja talvehtimista. Puun juuret menevät syvälle, joten kasvualustaa parannetaan 60-80 cm syvyydeltä. Maan tulisi olla syvämultaista, mutta kuohkeaa, tiiviit savimaat kevennetään karkealla hiekalla. Hieman viettävä rinne on hyvä kasvupaikka, tasamaalla puut istutetaan loivaan kumpareeseen. Maa kalkitaan, sopiva pH luku on 6-6,5.

Istutusaika

Päärynäpuita voidaan istuttaa keväästä syksyyn. Istuta syksyllä kuitenkin ajoissa, jotta taimet ehtivät juurtumaan ennen talven tuloa.

Istutus

Istutusväli päärynäpuilla on noin 3-4 m. Astiataimista poistetaan kasvatusastia ja taimi istutetaan juuripaakkua rikkomatta. Taimien entinen kasvusyvyys näkyy rungon kuoressa vaalean ja tumman kohdan rajana ja puut istutetaan hieman entistä kasvusyvyyttä syvempään. Puun jalonnuskohta tulee kuitenkin jäädä maanpinnan yläpuolelle. 3/4 istutuskuopasta täytetään mullalla, jonka jälkeen kastellaan runsaasti, n. 20-30 litraa/puu. Kun vesi on imeytynyt, kuoppa täytetään kokonaan ja maa tiivistetään kevyesti.

Tukeminen

Päärynäpuut tuetaan yhdeksi tai kahdeksi kasvukaudeksi vahvoilla tukiseipäillä. Tukien avulla puu juurtuu paikalleen nopeasti ja kasvaa suoraan. Tukiseiväs lyödään istutuksen yhteydessä ennen mullan lisäystä tukevasti pohjamaahan. Runko sidotaan tukeen sidontanauhalla kahdesta kohtaa. Siteen on oltava tiukka, mutta se ei saa hiertää puun kuorta rikki.

Kastelu

Keväällä ja kesällä istutettuja puita kastellaan reilusti, 30-40 l vettä tainta kohden kerran viikossa. Syksyllä tai runsaiden sateiden jälkeen kastelutarve on vähäisempi. Puun ympärille tehty kastelusyvennys helpottaa työtä, eikä vesi valu juurten ulottumattomiin. Kastelusyvennys on tasoitettava syksyllä, etteivät sadevedet keräänny rungon ympärille.

Lannoitus

Nuorena päärynäpuu kasvaa voimakkaasti. Sitä lannoitetaan maltillisesti, sillä voimakas typpilannoitus vain lisää puun versonkasvua ja viivästyttää sadontuoton alkamista. Parhaiten päärynälle sopivat marja- ja hyötykasveille kehitetyt lannoitteet. Ne sisältävät runsaasti mm. fosforia ja kaliumia, jotka parantavat sadon laatua ja määrää.

Leikkaus

Päärynäpuuta leikataan niukasti, sillä nuoren puun leikkaus vain kiihdyttää jo ennestään voimakasta kasvua. Taimista poistetaan mahdollinen kilpalatva ja latvuksen sisään kasvavat oksat. Vanhoista puista poistetaan toisiaan hankaavia ja huonokuntoisia oksia. Oksat poistetaan aina kokonaan, oksantynkiä ei jätetä. Oikea leikkausajankohta on keväällä maalis-huhtikuussa, ennen silmujen puhkeamista.

Muu hoito

Sadon alkamista voidaan aikaistaa taivuttamalla pystykasvuisia oksia alaspäin esim. narun avulla. Syksyllä puun runko ja alimmat oksat suojataan tiheäsilmäisellä verkolla jäniksiä vastaan. Muovinen runkosuojus suojaa runkoa myyrätuhoilta, myyrien liikkumista voi vaikeuttaa myös tallaamalla lunta puun ympärillä.  

Copyright; Kauppila Oy; kaikki oikeudet pidätetään.