Kärhöt

 Kärhöillä kukintaa koko kesäksi

Suomessa viihtyvien kärhöjen valikoima on erittäin monipuolinen. Eri lajeja yhdistelemällä kukinta jatkuu koko kesän ajan. Yhdistele eri värejä sekä pieni- ja isokukkaisia kärhöjä keskenään. Kärhöt ovat kauniita säleiköissä, köynnöskartioissa ja pergoloissa. Pitkiä versoja voi ohjata kiipeilemään puiden ja pensaiden oksille ja käyttää myös maanpeitteenä.

Helppohoitoisimpia kärhöjä ovat alppikärhöt, viini- ja kellokärhöt. Suurikukkaiset loistokärhöt ovat köynnöspuutarhan kuningattaria, jotka lumoavat isoilla, näyttävillä kukillaan. 

Kasvupaikka ja -alusta

Kärhöt viihtyvät parhaiten, kun niiden latvus on auringossa, mutta tyviosa ja juuristo varjossa. Kärhöjen eteen sopivat kasvamaan perennat ja pienet pensaat, jotka varjostavat maanpintaa lehdillään. Vältä paahteisia kasvupaikkoja, siellä kärhöt kärsivät kuivuudesta ja myös kukkien värit helposti haalistuvat. Moni laji kukkii hyvin myös puolivarjoisella kasvupaikalla. Kasvualustan tulee olla 50-60 cm syvä, runsasmultainen, tuore ja ravinteikas. Maanparannukseen sopivat kompostimulta tai maatunut luonnonlanta. Vuosittainen kattaminen maatuvalla materiaalilla on suositeltavaa. Huolehdi, ettei vesi jää syksyllä seisomaan kasvien tyville, sillä se voi heikentää talvehtimista. Tasamaalla istutuskuopan pohjalle voidaan tarvittaessa tehdä 10-15 cm paksuinen salaojakerros ja istuttaa taimet kohopenkkiin. Seinänvierustoilla ongelmana on kuivuus ja istutuskuoppa tehdään 40-60 cm irti rakennuksen sokkelista, jotta köynnöksen juuristo pystyy hyödyntämään sadevettä.

Istutus

Ohutjuuriset kärhöt (alppikärhöt, kiinankärhöt, tuoksukärhöt, useimmat pienikukkaiset luonnonlajit):  Istutetaan n. 5 cm kasvatusruukun pintaan syvemmälle.

Paksujuuriset kärhöt (loistokärhöt, viinikärhöt, kellokärhöt, lyhtykärhöt, pisarakärhöt): Istutetaan 15-20 cm kasvatusruukun pintaa syvemmälle. Syvään istutus suojaa juuristoa kuivumiselta sekä parantaa talvenkestoa. Maan alle jäävien varsien ympärille tulevan maan on oltava reilusti hiekkapitoista, jotta liika kosteus suodattuisi nopeasti pois.

Tukeminen

Säleiköt, köynnöspyramidit sekä puiden oksat ovat kärhöille mainioita kasvupaikkoja. Seinän vierustoilla säleikön tulisi olla 5-10 cm seinästä irti, jotta ilma kiertää lehdistön ja seinän välissä hyvin. Kärhöt sopivat hienosti myös maanpeitteeksi.

Kastelu

Huolehdi maan kosteudesta kuivina kausina, jotta kasvustot pysyvät elinvoimaisina. Kastele kerralla aina runsaasti, jotta kärhöjen syvällä oleva juuristo myös hyötyy kastelusta. Etenkin loistokärhöt pitävät tasaisesta kosteudesta.

Lannoitus

Alppikärhöt, pienikukkaiset luonnonlajit: Keväällä köynnöksen tyvelle lisätään kompostimultaa tai puutarhan yleislannoitteita.

Loistokärhöt, viinikärhöt, kellokärhöt, lyhtykärhöt: Keväällä köynnöksen tyvelle lisätään kompostimultaa tai puutarhan yleislannoitteita. Lisälannoitusta voidaan antaa lisäksi kesän aikana, jotta kukinta olisi runsasta ja kestäisi pitkään.

Huom. Elokuun alusta lähtien annetaan typettömiä syyslannoitteita, jotta kärhöt tuleentuisivat ajoissa ennen talvea.

Leikkaus

Alppikärhöt: Kasvustoja ei leikata keväällä, sillä kukat kehittyvät alkukesällä edellisen vuoden versoihin. Tarvittaessa kasvustoja voi siistiä alkukesän kukinnan päätyttyä.

Loistokärhöt, viinikärhöt, kellokärhöt, lyhtykärhöt: Pääsääntönä on, että kasvustot leikataan varhain keväällä alas 10-20 cm korkeudelta. Kukat kehittyvät saman vuoden versoihin keskikesästä alkaen. Tarkkaile kuitenkin kärhöjen talvehtimista. Esim. osa loistokärhöistä, (ns. aikaiset suurikukkaiset) kukkivat jo alkukesällä, mikäli varret ovat talvehtineet hyvin. Elinvoimaiset versot kannattaa keväällä säästää, tällöin kukintakin alkaa aikaisemmin.

Talvihoito

Talvenkestävyys ja suojaustarve vaihtelee lajin ja lajikkeen mukaan. Oikea kasvupaikka varmistaa parhaimman menestymisen.

Alppikärhöt, viinikärhöt, kellokärhöt: Talvehtivat hyvin ilman erillistä suojausta. Kunnon lumikerros on paras talvisuoja.

Loistokärhöt, lyhtykärhöt: Kunnon lumikerros on hyvä suoja. Sen puuttuessa juuriston päälle lisätään havunoksia tai vettä hylkivää Talvisuojaturvetta.

Ruukkukasvatus

Kärhöjä voi kasvattaa myös tilavissa ruukuissa patioilla ja parvekkeilla. Ruukkukasvatuksessa on tärkeää huolehtia säännöllisestä kastelusta. Muista myös lannoittaa kasveja, jotta ne jaksaisivat kukkia runsaasti. Ruukuissa kasvaneet kärhöt viedään syksyllä viileään varastoon talvehtimaan. Ne voi myös kaivaa puutarhassa maahan ja peittää kevyellä lehtikatteella.

 Copyright; Kauppila Oy ; kaikki oikeudet pidätetään