Kukkamukuloiden istutus - kevät

Esikasvatus aikaistaa kukintaa

Suurin osa sipulikasveista on kotoisin lämpimistä maista ja ne vaativat pitkän kasvukauden. Esikasvattamalla mukulat ikkunalaudalla tai kasvihuoneessa varmistat aikaisin alkavan kukinnan.

Mullan suojiin juurtumaan

  • Säilytä kukkamukulat viileässä (+2...+6°C) ja pimeässä varastossa istutushetkeen saakka.

  • Mukuloiden kasvatus voidaan valoisalla ikkunalaudalla aloittaa jo maaliskuussa.

  • Käytä ruukkuja, jonka pohjassa on reikä, jotta ylimääräinen kasteluvesi valuu pois.

  • Kasvualustaksi sopii peruslannoitettu ja -kalkittu kukkamulta. Kukkamultaa voit myös keventää 1/4 verran karkealla hiekalla, lecasoralla tai vaikka kaktusmullalla, tällöin myös liikakastelun vaara vähenee.

  • Istuttamalla monta sipulia samaan ruukkuun saat kukinnasta näyttävän ja runsaan

  • Mukulat istutetaan lähelle pintamultaa, noin 2-5 cm syvyyteen. Isojen sipulien (kuten nerine ja amarkrinum) sipulin pitkä kaulaosa saada jäädä reilusti näkyviin. Huom. Liljojen sipulit istutetaan aina syvään, sipulin päällä tulee olla 10-15 cm:n kerros multaa!

Vesi ja ravinteet varmistavat hyvän kasvun

  • Kastele ruukku istutuksen yhteydessä hyvin, sen jälkeen niukemmin. Kastelukertojen välillä pintamulta saa kuivahtaa. Mukulat juurtuvat parhaiten kosteahkossa, mutta ei märässä mullassa. Liian märkä multa voi aiheuttaa mukulan mätänemisen.

  • Parhaiten kasvit juurtuvat viileässä, mutta tällaisen tilan puuttuessa tavallinen huoneen lämpötilakin sopii.

  • Sipulit juurtuvat 2-3 viikon aikana. Ensimmäisten versojen tullessa näkyviin, nosta taimet valoisalle mutta ei paahteiselle paikalle.

  • Huolehdi säännöllisestä kastelusta ja aloita lannoitus kastelulannoksella, kun versot ovat hyvässä kasvussa.

Vinkkejä:

- Uudet Glamini-lajikkeet ovat nopeakasvuisia, voit istuttaa ne myös suoraan avomaalle. Huomaa kuitenkin, että saat pitkän kukintajakson kun esikasvat osan mukuloista ja osan istutat suoraan avomaalle.

- Monet sipulikukat ovat kestäviä leikkokukkia ja säilyvät maljakossa pitkään kauniina

Kukkamukuloiden ja -sipuleiden talvehdittaminen

Mukula/sipulikasvit ovat monivuotisia; osa lajeista viihtyy ikkunalaudalla ympäri vuoden (suppilokukat), osa vaatii lepokauden viileässä (keijunlilja), osa lepotilan kuivana sipulina (amarkriinumi, nerine). Puutarhassa kasvatettavat daaliat, gladiolukset ja muut pikkusipulikukat voidaan talvehdittaa viileässä (+2...+6C) varastossa. Monesti kuitenkin helpommalla pääsee, jos vuosittain hankkii uudet elinvoimaiset sipulit. Niiden kasvuunlähtö ja kukintavarmuus on usein merkittävästi parempi kuin talvetettujen sipulien.

Huom! Liljat talvehtivat parhaiten ulkona kasvupaikallaan. Ruukuissa kasvatetut liljat upotetaan loppukesällä ruukkuineen päivineen maahan ja peitellään lehtikatteella. Liljansipuleiden säilytys varastossa on hankalaa, sillä ne lähtevät herkästi kasvuun liian aikaisin.

 

 Copyright; Kauppila Oy; kaikki oikeudet pidätetään